VUODEN 2016 KUUULUMISIA

No hupsista keikkaa! Onpas vuosi hurahtanut nopeasti ja joulukin jo vietetty 🎄
Kauniit koristevalot toki tuovat vielä tunnelmaa talven pimeisiin iltoihin. 
Ihania uutuuksia tuli tällekin vuodelle ja kohta valitaan jo seuraavan syksyn ja joulun mallit.


Monenlaista mukavaa ja mielenkiintoista on tähänkin vuoteen mahtunut ja
niistä pieni katsaus ja muistelu ennen uuden vuoden vaihtumista 😃

Stockholm Furniture & Light Fair


Tukholman messuilla ihastuimme suuresti mm. hollantilaisen Zuiverin mallistoon. Kovasti haluamme heidän tuotteitaan myös myymäläämme. 
Tutustu sinäkin Zuiverin uuteen katalogiin 
www.zuiver.com




Jyväskylän SähköTeleValo -messut


Näillä messuilla korostui led-valaistus ja valonlähteet, niiden monipuolisuus
käyttötarkoituksen ja mm. värilämpötilan suhteen. Valittavissa sävyjä lämpimästä viileään ja myös päivänvaloon. 



Suunnittelijamme Hanna ja Pauliina tutustumassa messuluetteloon. Meiltä Valomaailmasta saat sekä valaistus- että sisustussuunnittelua ammattitaidolla ja persoonallisesti.



Messuila oli esillä myös Airamin upea Plateia Q Sky -valokatto, toteutettu led-paneeleilla, yhden paneelin koko 596x596 mm. Saatavana useita eri kuvia.

Rakenna-Sisusta-Asu -messut Kajaani


RSA-messut sujuivat osaltamme yhteistyössä ihanien bloggareiden Johannan ja Jennan kanssa 😍



Maailman paras paikka -bloggarin Johannan suunnittelemalla osastolla
Vitan hätkähdyttävän hieno Silvia varjostin kuparisena Vitan mustassa tripod-tyyppisessä lattiajalassa. Seinällä Roomlightin Gitter-seinävalaisin kuparin värisenä ja pöydällä kuparitarjotin.


With all my love -blogistin Jennan suunnittelemaan raikkaaseen lastenhuoneeseen pääsivät esille hellyttävät kotimaiset Muumi-valaisimet,
Muumi large ja Hattiwatti medium. 


Habitare & Forma -messut



Sessakin osastolla upeita uutuuksia, joista mm. alla oleva 6-haarainen musta Pigalle oli ehdottomasti otettava esille meidänkin myymälään.


Näidenkin upeiden sisustuksien valaisinmalleja löytyy myymälästämme, Normann Copenhagen Bell sekä e.liten moderni Sticks-kattovalaisin.

Uusia edustuksiamme



Syksyn myötä saimme myymäläämme suositut ja trendikkäät Normann Copenhagen'n valaisimet
Norm12 ja 69 sekä Amp lamput harmaana ja Bell lampun valkoisena


                          

Forma-messuilla emme enää voineet vastustaa ihastuttavia Cotton Ball lights
käsin tehtyjä palloja lukuisissa upeissa väreissä. Voit valita mieleiset värit led-valosarjaan ja vaihdella pallojen väriä esim. vuodenajan ja sisustuksen mukaan.





Kommentit

Suositut tekstit